Valitut rajaukset: Poista rajaukset
5C00ES90-3003
Puolustusvoimien johtamisopinnot eivät anna vapautusta tästä opintojaksosta, koska sisältö on erilainen.
5C00ET00-3003
Opiskelija oma-aloitteisesti hankki harjoittelupaikan. Harjoittelun opintopisteet haetaan syyskuussa harjoittelun jälkeen. Harjoittelupaikan on oltava omalta opintoalalta ja opetettava merkittävästi uutta verrattuna aikaisempiin harjoitteluihin. Esimerkiksi jos opiskelija on aikaisemmin työskennellyt tai harjoitellut autoasentajana, ei tätä tehtävää enää hyväksytä harjoitteluksi. Tässä tapauksessa opiskelijan on siirryttävä täysin uuden tyyppisiin tehtäviin. Harjoittelun oppimistehtävistä laaditaan harjoittelun alussa sopimus TAMKin, opiskelijan ja työnantajan kesken.
5C00ET12-3003
Opiskelija oma-aloitteisesti hankkii opinnäytetyön aiheen teollisuudesta tai julkiselta sektorilta. Myös opiskelijan omista aiheista on mahdollista tehdä opinnäyte, mutta tätä ei suositella. Opinnäytetyön tulee kohdistua koulutusohjelman perustana olevan tehtäväalueen kannalta tärkeään kokonaisuuteen. Se voi olla yksi projekti tai osa monialaista projektia tai tutkimusta. Kaikki opinnäytteet ovat julkisia.
5N00EK77-3082
Riittävä suomen kielen taito; vaihtoehtoinen suoritustapa: näyttökoe.
5N00EK78-3084
Riittävä suomen kielen taito; vaihtoehtoinen suoritustapa: näyttökoe.
5N00EK88-3023
Opintojakso on tarkoitettu suomea äidinkielenään puhuville opiskelijoille. Vaihtoehtoista suoritustapaa ei ole. Riittävä suomen kielen taito.
5S00DZ46-3002
Opintojakson suorittaminen vaatii ahkeraa ja kurinalaista työskentelyä sekä aktiivista osallistumista työryhmän jäsenenä eri rooleissa. Opetuskielenä on suomi ja tarvittaessa myös englanti.
5S00DZ48-3002
Opintojakson suorittaminen vaatii ahkeraa ja kurinalaista työskentelyä sekä aktiivista osallistumista työryhmän jäsenenä eri rooleissa. Opetuskielenä on suomi ja tarvittaessa myös englanti.